sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Sienipinaattipasta

Joskus sitä miettii, mitä uutta laittaisi ruuaksi. Aina ei halua valmistaa sitä tuttua ja turvallista. Minulla on vihko johon olen koonnut erilaisia reseptejä vuosien varrelta. Useimpia olen testannut, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, joita on aikeissa vielä joku päivä kokeilla. Itseasiassa viime sunnuntaina oli juuri tällainen hetki, jolloin halusin tehdä jotain uutta. Selailin reseptikirjojani ja  -vihkojani lävitse. Silmiini pisti resepti nimeltä Sienipinaattipasta. Tätä reseptiä en ainakaan muista, että olisin testannut. Siitäpä sitten sunnuntairuoka syntyikin. Jaan teidän kanssanne tämän reseptin, jos joku haluaa itsekin kokeilla.

Sienipinaattipasta


  • suolaa
  • pippuria
  • 300g pastaa
  • 2rkl öljyä
  • 250g herkkusieniä
  • 1tl oreganoa
  • 2,5dl kasvislientä
  • 1rkl sitruunamehua
  • 6rkl raejuustoa
  • 200g pinaattia (esim. pakaste)

  1.  Keitä pasta ja valuta vesi pois, mutta ota keitinvettä talteen 1,75dl.
  2. Kuumenna paistinpannu. Paista 8 min sieniä öljyssä ja sekoita joukkoon oregano, kasvisliemi, sitruunamehu ja hauduta 10-12 min.
  3. Sekoita joukkoon raejuusto ja pinaatti ja hauduta miedolla lämmöllä 3-5min. Lisää talteen otettu vesi pannuun ja hämmennä joukkoon pasta. Mausta suolalla ja pippurilla. 




Suhteellisen yksinkertainen ohje. Itse käytin juuri pakastepinaattia sekä myös tölkkiherkkusieniä, vaikka tuoreista aineksista valmistettu pasta olisikin ehkä ollut lähimpänä ohjeenlaatijan visiota. Yksi kummastus pastaan tuotti tuo raejuusto, sillä itse en ole sitä noin ruokiin lisäillyt, vaan pitänyt sen enemmänkin kylmänä lisukkeena. Raejuusto kuitenkin sopi mielestäni ohjeeseen, vaikka ilmankin pasta maistuisi. Lisäsin vielä annoksen päälle hieman parmesanijuustoa makua tuomaan. 


Näin Halloweenin kolkutellessa ovella päätin tehdä pastan hieman erikoisemman näköisestä pastasta. 


Oikein mielenkiintoinen resepti noin muuten. Kehittäjälle kunniaa, vaikka en nyt kyllä osaa häntä nimetä, koska olen tämänkin joskus jostain poiminut vihkooni. Millaisia ruokakokeilua olet tehnyt lähiaikoina, vai pidättäydytkö mieluummin tutun ja turvallisen ruuan kannalla? Hauskaa tulevaa viikkoa kaikille mestarikokeille!💛

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Syksyn sisustusjutut

Tänä sunnuntaina on vuorossa sisustusjuttuja. Asun pienessä asunnossa, eikä tilaa ole paljoa, joten myöskään nämä sisustusmuutokset eivät ole isoja. Pidän sisustamisesta ja siitä, että kotini näyttää kivalta, vaikka joskus se tuottaakin ongelmia tilanpuutteen vuoksi. On hauska laitella kotia vähän vuodenaikojenkin mukaan, esimerkiksi nyt syksyllä kynttilät näyttävät todella hyvältä.

Yksi mun lempijutuista, mitä olen nyt syksyllä löytänyt liittyen sisustukseen on nämä muumipostikortit. Postikortit olisi toki tarkoitus lähettää jollekulle, mutta minusta nämä sopivat hyvin sisustuselementiksi seinälle. Itselläni nämä komeilevat jääkaapin ovessa ja näyttävät kivalta. Ajatuksena olisi ehkä joskus saada nämä kehyksiin ja ihan oikeasti seinälle. Ongelmana kuitenkin on, että täällä, missä asun nyt on vain yksi seinä, jolle ne saa laittaa ja tiettyyn paikkaan, joka minusta ei ole hyvä paikka näille, joten taidan tyytyä jääkaapin oveen, koska haluan ne siis kehyksiin ja naulalla seinään. (Tietenkin esim. sinitarralla ne saisi vaikka mihin.)




Kuinka rakastankaan kaikkia vilttejä ja koristetyynyjä. Minulla on tuollainen pitkulainen tyyny, vartalotyyny. Entuudestaan minulla oli vartalotyynyn päällä valkoinen tyynynpäällinen, mikä sopi hyvin myös, mutta sitten löysin kaupasta tuollaisen kuviollisen päällisen. Ajattelin heti, että mustavalkoinen kuosi tuo vähän erilaista kontrastia. Itseasiassa tuo tyynynpäällinen on kaksipuoleinen eli toisella puolella on valkoinen pohja ja musta kuvio ja toisella puolella se on päinvastoin. Saa hyvin vaihdettua ihmettä, vaihtamalla tyynynpäällisen puolen. :D Mielestäni tämä kuvio tuo kivasti piristystä syksyyn ja on helppo yhdistää muihin tyynyihin ja väreihin. 





Syksyn yksi tyypillisin sisustuselementti on mielestäni ehdottomasti erilaiset kynttilät. Ne myös luovat lämmintä tunnelmaa ja tuovat valoa. Tietenkin myös erilaiset valoasetelmat, mutta ehkä kuitenkin mieltäisin ne enemmän talveen. On myös muistettava, että talveen kuuluu myös kynttilät, joten kynttiläkausi minun kohdallani on avattu ja se kestää talven yli. :D




Tällaisia pieniä sisustusjuttuja minulla oli tähän syksyyn. Katsotaan, mitä sitä talveksi keksisi. Onko täällä muita sisustusharrastajia?💛

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Lomailua

Heippahei,

Tämä viikko onkin mennyt tosi nopeasti lomailun merkeissä. Aion jatkaa samaa menoa seuraavankin viikon. :D  Täksi sunnuntaiksi oli aikeissa hieman erilaista postausta, mutta niinhän siinä nyt taisi päästä käymään, että yksinkertaisesti lomailu vei voiton ja hommat jäi tekemättä. Katsotaan milloin se sitten tulee. Tällä kertaa päätin, että perus kuulumispostaus viikolta on ihan hyvä idea. 

Alkuviikko meni oikeastaan tosi nopeasti, ilman mitään sen suurempia ihmeitä. Keskiviikkona kävin pitkästä aikaa uimassa uimahallissa/kylpylässä. Viimeiset uintikerrat on tosiaankin olleet ihan järvessä. Uimahallissa uiminen olikin pitkästä aikaa mukavaa. Muistan kun nuorempana se oli tosi iso juttu päästä uimaan. Uiminen on kyllä kivaa nykypäivänäkin, mutta ehkä juuri nuorempana siitä piti vielä enemmän, vaikka kyllä joskus tulee vieläkin uitua oikein kunnolla. Varsinkin nyt pari viimeistä kesää ovat olleet niin helteiset, että on melkein voinut miettiä veteen muuttamista. :D
Hauska miettiä kesän lämpöä ja huomata, että nyt on tosiaankin syksy. Ulkona tulee hämärä jo yllättävänkin aikaisin ja vaatetta saa pukea hyvin päälle, että tarkenee, vaikka juuri äskenhän mietti, että mitä sitä laittaa päälle ettei läkähdy. 

Loppuviikko ei oikeastaan tarjonnut minulle mitään sen suurempia aktiviteetteja. Näin kavereita ja ehdin myös lepäillä kotona. Täydellistä kotoilulomaa siis. Mikään ei voita kaverin kanssa jaettuja yhteisiä hetkiä, vaikka ne eivät olisikaan mitää super eksoottia. Sunnuntai puolestaan varmisti sen, että minä en todellakaan saa aikaiseksi yhtään mitään. Heräsin nimittäin aamulla päänsärkyyn, josta olenkin siis kärsinyt koko päivän, kiva. Siksi myös tämän päivän blogihommat jäivätkin hieman välistä, mutta ensi viikolla toivottavasti aikaa riittäisi myös tähän. :D Meneehän se sunnuntai TV:tä katsellessakin sängyn pohjalta. Ainakin on aikaa neuloa sukkaa, jossei muuta. 

Tässä oli taas hyvä esimerkki viikostani, jolloin olisin halunnut tehdä sitä, tätä ja tuota, mutta yksinkertaisesti jutut menivät aivan toisella tavalla. Ensin olin ajatellut viikonlopun olevan kotihommia ja blogia, mutta toisin kävi. Tämä oli myös hyvä esimerkki siitä, miten suunnitelmien niin sanotusti mönkään meneminen ei haittaa lainkaan. Mielumminhan sitä näkee kavereita kuin kuuraa lattioita kotona. Toisaalta voi myös miettiä, että eikös se lomailu voi juuri tarkoittaa tätä, että jättää velvoitteet sivummalle ja keskittyy itselle mieluisaan tekemiseen.

Tällaista kuuluu minulle. Mitenkäs muiden viikot ovat menneet? Ymmärtääkseni nyt alkaa monilla syysloma, joten kaikille lomalaisille hyvää lomaa ja kaikille muille hauskaa uutta viikkoa!💛


sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Lokakuun bujoilua

Hei! Kuten jo aiemmin olen täällä blogissa maininnut, jaan tänne mun bujoilua. Tämä lokakuu on jo hyvin käynnissä ja mun kuukauden sivut vielä tekemättä. Jotenkin on vaan tullut lykättyä niiden tekemistä muiden kiireiden ja väsymyksen takia. No onneksi nyt on koulukiireet hetkeksi ohi. Eikun uusia odotellessa, mutta ensin nautin tästä kuukauden lomasta. Oikeastaan on ihan kiva lomailla näin syksyllä. Mutta ennen kuin tämä menee jaarittelun puolelle, hypätään mun tämän kuun sivuille.



Oli aika juhlallinen hetki, kun mun vanha bujo tuli täyteen ja pääsin hankkimaan uuden. Voin siis aloittaa aivan alusta, joka tietenkin tuntuu samalla kivalta, mutta myös hieman takkuiselta. Tämä bujo-kirjanen on aivan samanlainen kuin edellisenikin, erona on vain kansien väri. Bujo on hankittu Flying Tigeristä ja olen ollut tyytyväinen laatuun siinä mielessä, että on kestänyt mun kulutuksella hyvin, hyvä hinta-laatusuhde siis. En ole koristellut kansia vielä millään tavalla. Itseasiassa pelkistetty ulkoasu on itselleni toimiva. 

Minulla on jo muutamat kuukaudet ollut vähän tapana piirrellä muumeja teemaksi. Nyt kuitenkin tuntui, että pidän pienen tauon. Lokakuu ei tuonut mieleeni kuin oikeastaan loskaa, joten jätin sen piirtämättä ja keskityin lähinnä piirtelemään mustalla tussilla. Tämän aukeaman sivut olen myös maalannut vesiväreillä. Yhtä yhtenäistä teemaa ei tälle kuulle sitten syntynyt ja päätin fiillistellä oikein kunnolla niin, että jos jokin näyttää tyhmältä niin antaa yksinkertaisesti näyttää. Ensi kuussa on kuitenkin uusi mahdollisuus. Minulle bujoilu ei ole muutenkan täydellisen esteettisyyden hakemista, vaan juuri sitä kivaa tekemistä ja fiilispohjalta toimimista, jossa näkee realistisen käden jäljen. Tältä se sitten loppujen lopuksi näytti.


Kuukauden viikkosivut puolestaan näyttivät tältä. Hain hieman samaa värimaailmaa kuin kuukausinäkymänkin kanssa. Minulle tärkeää on selkeys, joten tällaiset yksinkertaiset sivut sain aikaiseksi. Näitä sivuja en viitsinyt enää maalailla vesiväreille, koska sivut hieman kupristuvat ja niiden kanssa saa odotella kuivumista. Ratkaisuni olivat puuvärikynät, joilla sai myös kivaa jälkeä, tusseja unohtamatta. 








Tällainen postaus bujoilusta tällä kertaa. Saa nähdä, onko ensi kuussa muumit jo tehneet paluunsa bujon sivuille. Unohdin äsken mainita, että vuosinäkymä ja muut sivut ovat vielä tekeillä. Ne eivät ehtineet tälle postaukselle. Pitääkin tässä aktivoitua bujon suhteen entisestään, sillä uudessa bujossa riittää työstämistä perusasioidenkin parissa. Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!💛