sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Nenäliinoja ja neulontaa

Niin kuin otsikosta voi ehkä päätellä, olen ollut kipeänä oikeastaan tämän kuluneen loppuviikon. Aikeissa oli vaikka ja mitä, mutta tulikin vain neulottua sukkaa ja muuta pientä. Eli toisaalta voi ajatella, että aika ei välttämättä mennyt aivan harakoille. :D Minun piti alunperin vähän tsempata itseäni lukemaan viikonloppuna tuleviin kokeisiin, mutta se jäi lähinnä haaveeksi. Pääajatukseni oli vain parantua ennen tulevia kokeita ja todella toivon, että tämä flunssa olisi nyt selätetty. Eipähän ainakaan tule niin paljoa stressattua, kun ei ole niin sanotusti aikaa siihen, sillä kokeet ovat minulla tulevalla viikolla. Sitten voin ehkä hieman hengähtää tämän suuren luku-urakan alta, vaikka viimeinen lukurutistus jäikin vajaaksi.

Innostuin villasukan neulomisesta


Tulihan sitä telkkualkin katsottuna viikonlopun aikaan ihan kiitettävästi ja kämpän seinät tulivat jälleen kerran oikein tutuiksi. Onneksi nyt sunnuntaina pääsin jopa ulos lenkille ja kauppaan. On se ihmeellistä, miten niin pienet asiat piristävät niinkin paljon. Tänään on ollut vielä virkistävän aurinkoinen päivä, jolloin on ollut todella kiva liikkua luonnossa. Voin vain kuvitella kuinka erilainen fiilis olisikaan voinut olla, jos vaikka auringonpaisteen sijaan olisikin satanut kaatamalla vettä. Siinä ei sitten kovinkaan paljoa olisi voinut ulkoilla kastumatta ja olisi varmasti tullut uudelleen ja jopa pahemmin kipeäksi kuin alunperin oli. No loppu hyvin, kaikki hyvin tai ainakin niin toivon, ettei pieni ulkoilu flunssan jälkeen saanut aikaan mitään uutta flunssaa.

Ehkä ei kaikista kivoin ja täydellisin viikko, mutta uudella energialla seuraavaa kohti. Ja ehkä jopa ne nessupaketitkin voivat jäädä sinne kaupan hyllylle. :D

Näyttää kesäiseltä, vaikka on syksy. Kuva on otettu tänään :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti